Laserilla hoidettavat ”luomet”

Osa-aikaisena yksityislääkärinä hoidan hyvänlaatuisia ihomuutoksia laserilla, jos asiakkaani toivovat jotain kosmeettisesti tai muulla tavalla häiritsevää näppyä poistettavaksi.

Useimmiten potilaani ovat jo Laser Tilkan nettisivuilta tutkineet, tai viimeistään ajanvarausta tehdessään kyselleet, soveltuvatko heidän ihomuutoksensa laseroitavaksi. Kerron kuitenkin vielä tässäkin, mitä ”luomia” saa poistattaa laserilla, ja mitkä muutokset eivät tähän sovellu. Näytän muutamia tavallisimpia esimerkkejä niistä muutoksia joiden vuoksi asiakkaat useimmiten vastaanotolleni hakeutuvat.

Peri-aatteena on se, että laseroitavaksi soveltuvat ne ihomuutokset, joilla ei ole minkäänlaista riskiä koskaan muuttua pahanlaatuisiksi. Tämä tarkoittaa rasvasyyliä (seborrooinen verruca), ilman pigmenttiä olevia koholuomia (esim kasvojen alueen intradermaaliset neevukset), talirauhasen liikakasvua (sebaceus hyperplasia), varsiluomia (yleensä kaulalla, kainaloissa, genitaalialueella) ja muita pehmeitä, ihon värisiä ja iholta koholla olevia tai varrellisia muutoksia.

img_1844
Rasvasyyliä.
img_1845
Intradermaalinen nevus eli ”koholuomi”.
img_1847
Talirauhasten liikakasvua.
img_1846
Varsiluomia kaulalla, ”skin-tags”.
Koska laserointi tavallaan polttaa (vaporisoi eli haihduttaa) ihoa, ”luomen” täytyy olla koholla jotta ei syntyisi kuoppaa kun ihomuutos hiotaan ympäröivän ihon tasoon.

Sen sijaan kirurgisesti eli perinteisesti leikkaamalla ja tikeillä sulkien hoidetaan pääsääntöisesti kaikki tavalliset pigmenttiluomet eli niin sanotut ”syntymämerkit” (jos niitä ylipäänsä tarvitsee poistaa). Tämä johtuu siitä, että jos pigmentoituneita luomia hiotaan laserilla (tai radiofrekvenssillä, kyretillä rapsuttamalla tai millä tahansa tavalla joka ei ole kirurgisesti totaalinen), syvemmälle ihoon jäävä pigmentti kasvaa yleensä ajan myötä pintaan, aiheuttaen ruman ”uudisluomen” (nevus recurrens).

img_1843
Nevus recurrens.
Nevus recurrens voi silmämääräisesti näyttää hälyttävältä, ja jatkossa saatetaan epäillä melanoomaa, vaikka kyseessä olisikin vain hyvänlaatuisen luomen uudiskasvusta vanhaan laser-arpeen. Jos nevus recurrens poistetaan kirurgisesti (eikä patologin lähetteeseen tehdä mainintaa edeltävästä laseroinnista), patologikin voi erheellisesti tulkita tämän suttuisen muutoksen melanoomaksi, kun luomen rakenne on joskus aiemmin tuhottu laserilla. Nevus recurrensia kutsutaankin nimellä pseudomelanooma (ts. valemelanooma).

Hiilidioksilaserhoidon jälkeen voi muistona ihoon jäädä muuta ihoa hieman vaaleampi eli hypopigmentoitunut läntti, joka on sen poistetun muutoksen kokoinen (ei siis isompi). Tämä vaalea pyöreä läntti ei kuitenkaan kaikilla henkilöillä tule – joillakin iho paranee täydellisesti. Onko veitsellä tehtävä poisto suoraviivaisella arvella vai laserilla aiheutettu mahdollisesti vaalea pyöreä läntti parempi kosmeettisesti, on jokaisen asiakkaan ja lääkärin päätettävä erikseen ja tapauskohtaisesti.

Itse pidän laserista tietyissä tilanteissa, koska laserilla ei tule lainkaan häiritsevää verenvuotoa, asiakkaan ei tarvitse poistattaa tikkejä 1-2 viikon kuluttua eikä laserarpi tulehdu juuri koskaan. Lisäksi riski arven liikakasvulle eli keloidille on lähes mitätön, kun ei vaurioiteta dermiksen alaosaa. Laserkirurgia on nopeaa ja vaivatonta ja samalla istunnolla ehditään poistaa useita muutoksia, ja ainoastaan edeltävä neulapuudutus on hieman kivulias. Arpi saattaa punoittaa jonkin aikaa ruven tippumisen jälkeen, mutta viimeistään kuuden kuukauden kuluttua punoituskin on hävinnyt.

Ja tärkein asia viimeiseksi ja kertauksena – laserillakaan poistetut näpyt ja rasvasyylät eivät pienennä henkilön riskiä sairastua melanoomaan tai muihin ihosyöpiin joskus jatkossa. Monet uskovat edelleen että ihomuutoksen hankaus esimerkiksi vaatteeseen voisi muuttaa hyvänlaatuisen ihomuutoksen pahanlaatuiseksi, mutta se on vain urbaania legendaa. Jos sinulla on uusi ihomuutos, joka ei parane tai muuttuu jatkuvasti, mene näyttämään (ihotauti)lääkärille. Jos se ei ole pahanlaatuinen (esimerkiksi rasvasyyläkin saattaa käyttäytyä edellä kuvatulla tavalla), niin mahdollista poistoa puoltaa ainoastaan se, että ihomuutos häiritsee asiakasta ulkonäöllisesti tai esimerkiksi kutinalla.

Oman ihon seuranta ja ajoissa hoitoon hakeutuminen, on ainoa tapa suojautua ihosyövältä.

 

Med koldioxid-laser kan man ta bort en del godartade hudförändringar, såsom seborroiska keratoser, intradermala nevus, skin-tags och dylikt, men inte pigment-nevus (dvs så kallade ”födelsemärken”).

Tekijä: Marika Schröder

Ihotautilääkäri / Hudläkare

4 vastausta artikkeliin “Laserilla hoidettavat ”luomet””

  1. Löysin blogisi kun googletin talirauhasten liikakasvua, ongelma joka on alkanut vaivata otsaani viime aikoina ja johon ei netistä hirveän monta esimerkkikuvaa löytynyt. Pystyykö talirauhasten liikakasvua estämään tai hoitamaan jotenkin kotikonstein (olen köyhä opiskelija)? Mikä niiden syntyyn vaikuttaa, voiko esimerkiksi joku lääkitys lisätä niiden ilmestymistä? Olen 27, minulla ei ole koskaan ollut isoja iho-ongelmia, viime kesästä asti olen syönyt oxiklorinia ja prednisolonia sidekudossairauteen ja pari kuukautta sitten jätin hormonaalisen ehkäisyn pois (jos sillä nyt on merkitystä). Kiitos jos viitsit vastata! Ja kiitos mielenkiintoisesta blogista, jatka samaan malliin! 🙂

    Tykkää

    1. Hei! Kiva että pidät blogistani, on aina mukavaa saada positiivista palautetta.

      Talirauhasten liikakasvu (sebaceus hyperplasia) liittyy androgeenireseptoreihin, ja voi olla yhteydessä rasvaiseen ihoon. Näitä voidaan hoitaa laserilla toki, mutta tulee kalliiksi. Tärkeää kotihoidossa on välttää liian kuivattavia tuotteita (tyyliin saippuapesuja kasvoille) koska tämä aktivoi talirauhasten kasvua kun nämä yrittävät epätoivoisesti rasvoittaa ihoa lisää. Kokeile pestä kasvot perusvoiteella (esim Aqualan L) ja katso auttaisiko. Kosteutta voi tuda iholle ei-rasvaisella perusvoiteella, esim Humektan. Ja toki tämä talirauhasten liikakasvu voi liittyä myös e-pillereiden lopetukseen.

      Tykkää

  2. Hei Marika! Jääkö talirauhasen liikakasvusta laserilla poistattaessa kuoppa? Pelkään että siitä jää näkyvä jälki, kun joissakin tapauksissa olen kuullut että liian paljon ollaan poistettu alueelta iho muutosta.

    Tykkää

    1. Talirauhasten poistosta ei tulisi jäädä kuoppaa, mutta toki mahdollista jos on kovin syvälle kaivautunut. Talirauhasten liikakasvuun kannattaa ensin kokeilla joko tuossa aiemmassa vastauksessani mainittuja keinoja, ja joillakin Basiron AC wash-pesuneste saattaa myös pienentää talirauhasten liikakasvua! Saat sitä apteekista ilman reseptiä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s