Huolehdi nivelistä ja lihaksista

Kuulutko sinäkin siihen porukkaan joka ensimmäiseksi karsii omasta liikunnasta kun aikataulu on tiukka? Lasten harrastuksista, yöunista ja ruokailuista tulee kyllä huolehdittua, mutta oma hyvinvointi jää vähemmälle huomiolle.

Itselläni alaselkä aina muistuttaa kun oma jumppa on unohtunut, ja nyt viimeisillä viikoilla polvikin on alkanut hankalasti lukkiutumaan ja kipuilemaan. 

Kävin Dextrassa polven magneetissa ja kierukkarepeytymähän se siellä. Hyppy-, juoksu- ja tenniskielto tuli nyt useita viikkoja, katsotaan selviäsinkö ilman leikkausta.

Onneksi voi keksiä muita liikuntamuotoja, koska nyt syksyn tullen olen päättänyt aikatauluttaa omat liikuntani yhtä tarkasti kuin lastenkin. Kävelyä (tavoitteena 10 000 askelta päivässä), porraskävelyä, lihaskuntotreeniä kotona omalla ja pienillä käsipainolla sekä kotijoogaa voi harrastaa onneksi niin, ettei itse liikunnan aloittaminen ole tietystä kellonajasta kiinni eikä kulu aikaa salille tai jumppaan siirtymiseen.

Toivoisin että ihmiset lakkaisi ajattelemasta liikuntaa niin, että sitä tehdään vain laihduttamista varten. Toki painonhallinta on ehkä helpompi jos on liikunnallinen elämäntapa, mutta pääasiallinen syy liikunnan harrastamiselle tulisi olla tuki- ja liikunta-elimistön (eli lihasten, luiden ja nivelten) sekä verenkierron hyvinvointi. 

Jos istuu selkä kyyryssä kaiket päivät (kuten minä), on aika selvä että kroppa tarvitsee säännöllisesti harjoittaa liikeratojaan, jäykistymisen ja ongelmien välttämiseksi. Joogalla, lihaskuntotreenillä ja venyttelyllä pääsee jo pitkälle. Lisäksi sykkeen nosto esim porraskävelyllä, lenkillä tai pyöräilyllä pari-kolme kertaa viikossa on myös hyvä juttu, etenkin sydämen, keuhkojen ja aerobisen kestävyyden kannalta.

Ota sinäkin kalenteri käteen ja kirjaa ylös omat liikuntahetket. Muuten se taitaa unohtua.

Tekijä: Marika Schröder

Ihotautilääkäri / Hudläkare

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s